- Yhä useampi on yrittäjä, halusi tai ei
Työtä on, mutta työpaikkoja ei. Se tarkoittaa, että tulevaisuudessa yhä useampi tekee tavalla tai toisella freelancerina tai yrittäjänä töitä. Palkkatyötä ei ole enää kaikille.
Epätyypilliset työsuhteet tosiaan ovat olleet pitkään kasvussa. Pätkätöitä on tehty jo vuosikymmeniä, viime vuosikymmenellä yleistyivät vuokratyöfirmat ja nyt erityisesti kevytyrittäjyys on nousussa. Kun lisätään tähän vielä yksinyrittäjät ja ne, joilla aktiivinen työsuhde on katkolla tai osa-aikaista vaikkapa opiskelun, perhevapaiden tai terveyden vuoksi, huomataan, että epätyypillinen on uusi normaali.
Valitettavasti tämän hyvinvointiyhteiskunnan järjestelmät eivät ole asiassa ajan tasalla. Olisi ehdottoman tärkeää, että yksinyrittämisen ja kevytyrittämisen riskien toteutuessa yhteiskunta toimisi turvaverkkona – toisin kuin nykyisessä järjestelmässä, jossa yrittäjä on mm. työttömyysturvan ulkopuolella. Osaamisensa päivittämiseen ja perheen perustamiseen sekä osatyökykyisten työllistymiseen pitäisi mielestäni kannustaa myös, sillä tämä yhteiskunta tarvitsee jokaista. Siksi kannatan perustuloa, joka poistaa kannustinloukut ja mielenterveyttä koettelevan paperisodan ja turvaa muuttuneessa työelämässä jokaisen selustan työsuhteen laadusta riippumatta.
- Työ irtoaa paikasta
Työtä tehdään yhä useammin liikkuvasti: kotona, kahviloissa, co-working tiloissa, jossain muualla kuin tietyssä työnantajan määräämässä pisteessä. Tätä kehitystä covid-19 viruksen tuoma pakotettu etätyö on vauhdittanut huimasti! Työntekijän kannalta paikasta riippumattomuus helpottaa arkea. Asuinpaikan voi valita vapaammin ja työmatkojen jäädessä väliin tai suuntautuessa lähitoimistolle (esim toimistohotellille) säästyy sekä aikaa että rahaa. Paikkariippumattomuudessa nähdään myös mahdollisuuksia synnyttää työpaikkoja maaseudulle.
- Työ ei ole vain asiaa, tunteet ratkaisevat
Nyt aletaan oivaltaa, mitä on hyvän asiakaskokemuksen takana – nehän ovat työntekijät! Myös työntekijät haluavat yhä enemmän tarkastella, millaista hyvinvointia työ tuottaa heille itselleen.
Työn merkityksellisyys on todella korostunut viime aikoina. Työelämän tahti on entistä kiivaampaa ja uskon, että juuri se on pistänyt monet miettimään, onko tässä oravanpyörässä mitään järkeä. Uupumus on lisääntynyt hälyttävästi. Lehdissä julkaistaan artikkeleita työhönsä väsyneistä, jotka ovat pistäneet arvonsa uuteen järjestykseen ja tekevät rajallisilla voimavaroillaan vain sellaista työtä, joka ansaitsee resursseja.
Hyvinvoivat ja motivoituneet työntekijät ovat yritykselle kallisarvoinen voimavara. Tyytyväisyys ja tasapaino heijastuvat asiakaskokemukseen ja työn tuottavuuteen. Yritys, jonka johto ei tätä ymmärrä vuonna 2020, tulee olemaan pian pulassa. Katso myös kohta Osaajapula.
- Työntekijöitä on joka lähtöön – hierarkiat murenevat
Työelämä monimuotoistuu jo siksi, että työhön osallistumisastetta on nostettava. Osatyökykyisten osuus on kasvussa ja nuorten työkyvyttömyys on suuri huolenaihe. Kuka tekee työt, jos nuoret uupuvat ja sairastuvat erilaisisten mielenterveyden haasteiden myötä? Työhön osallistumisasteen nosto tarkoittaa, että osatyökykyisten työpanos aletaan hyödyntämään siinä määrin, kuin se on mahdollista.
Työntekijöillä on myös erilaisia vahvuuksia ja kilpailuetua saavat ne yritykset, joissa vahvuudet tullaan ottamaan entistä paremmin huomioon. Se, että kaikki eivät ole samasta muotista, on mahdollisuus yritykselle, sillä erilaisilla ihmisillä on erilaista kokemusta ja osaamista.
- Osaajapula ei helpota
Tämä pakottaa yrityksen pohtimaan, kuinka se houkuttelee uusia ”talentteja” ja pitää kiinni olemassa olevista osaajistaan.
Työvoimapula toisaalla ja työttömyys toisaalla. Yrityksissä tarvitaan erityisosaamista ja ”hyviä tyyppejä” – haasteena on löytää oikea henkilö oikeaan tehtävään. Toisaalta avustavia tehtäviä on karsittu, eikä harjoittelijoita pystytä palkkaamaan enää yhtä helposti kuin ennen. Mitenpä siis yrityksiin saadaan koulutettua uusia erityisasiantuntijoita? Toisaalta, miten työnhakija voi kartuttaa työkokemustaan, jos sitä ei ennestään ole? Hankala yhtälö.
Ajatus, joka tulee mieleeni, on ratkaisukeskeinen: harrastuneisuuden kautta hankittu osaaminen ja tietotaito voi tehdä työnhakijasta erityisosaajan oman harrastuksensa saralla. Voisiko siitä olla hyötyä? Tähän asti työpaikkailmoitukset ovat keskittyneet koulutusalavaatimuksiin, mutta ehkä jatkossa on toisin? Ainakin siitä olen vakuuttunut, että jatkossa kokonaista tutkintoa lyhyemmät koulutuskokonaisuudet tulevat yleistymään ja niiden kautta voinee jatkossa pätevöityä alalle, joka on jo yleispiirteisesti tuttu. Elämän mittainen oppiminen ja täsmäkoulutukset tulevat nousemaan.
- Ilmastonmuutoksen hillitseminen kiinnostaa ja tuo työpaikkoja
Erityisesti nuorille on tärkeää, ettei työstä aiheudu liikaa ilmastokuormaa. Ilmastonmuutoksen hillitsemisen arvioidaan tuovan Suomeen uusia työpaikkoja.
Suomessa on paljon osaamista mm. vihreän teknologian saralla ja itse näen, että ilmastonmuutoksen torjuminen on Suomelle mahdollisuus, ei uhka.
